Vildá: Yhtenä elokuun yönä

pe 21.8. klo 16:00 ja klo 22:00

Hildá Länsman ja Viivi Maria Saarenkylä

VILDÁ

VILDÁn musiikki on uniikki yhdistelmä mystisiä joikuja, svengaavia rytmejä ja improvisaatiota. Vaikutteita ammennetaan saamelaisten vahvasta yhteydestä luontoon, nykypäivän popmusiikista sekä suomalaisesta kansanmusiikista. Hildá Länsmanin vaikuttavat joiut ja Viivi Maria Saarenkylän ilmeikäs harmonikka luovat dialogin, joka tempaisee kuulijan matkalle pohjoisen tuntureille, Saamenmaan tuulien tuiverrukseen - tyttömäisellä charmilla.

Hildá Länsman  – joiku, laulu, kehärumpu

Viivi Maria Saarenkylä  – harmonikka, efektit

Hildá Länsman on kipuamassa vauhdilla Utsjoelta koko kansan tietoisuuteen upeaäänisenä joikaaja-laulajana, joka tunnetaan muun muassa Solju-yhtyeestä. Viivi Maria Saarenkylä on kansainvälisissä musiikkikilpailuissa palkittu nuori harmonikkavirtuoosi ja Vuoden Harmonikkataiteilija 2018, jonka musiikkiin on lukuisilta keikkareissuilta tarttunut vivahteita eri puolilta maailmaa.


VILDÁn esikoisalbumi Vildaluodda - Wildprint (2019, Bafe’s Factory) sai heti ilmestyttyään runsaasti kansainvälistä huomiota ja on valittu muun muassa Songlines Magazinessa vuoden kymmenen parhaan levyn joukkon. VILDÁ on sittemmin keikkaillut Pohjoismaissa, Bulgariassa, Ranskassa, Espanjassa, Kanadassa ja Skotlannissa.

VILDÁ

VILDÁ is an original blend of indigenous Sámi yoiks, grooving rhythms and improvisation - with girly charm. Inspiration has been sought from Sámi people's strong connection to nature, present-day pop as well as the Finnish folk tradition. The result is a unique dialogue that takes the listener to a fascinating journey to the Sámi land - the vast landscapes under the arctic hills and frosty winds. 

 

VILDÁs debut album Vildaluodda - Wildprint, released in April 2019 by Bafe’s Factory, has already gained great reviews internationally and singled out as one of the best albums of 2019 by Songlines Magazine. Since, the band has toured in Canada, Spain, UK, France, Bulgaria and Scandinavia.
 

Hildá Länsman  – vocals, frame drum
Viivi Maria Saarenkylä  – accordion, live effects

 

Viivi Maria Saarenkylä is one of the most promising young Finnish accordionists. She has been awarded in many renowned competitions such as Castelfidardo and Coupe Mondiale. She has performed internationally and the many travels can be heard in her music as nuances from different

music cultures around the world.

Hildá Länsman was born in a small Sámi village called Ohcejohka in the northernmost municipality of Finland. Having grown up with reindeer husbandry, handicraft (duodji) and a joik (luohti) traditions which spans several generations she connects her background with contemporary world music and academic studies. Hildá is a proud upholder of the Sámi culture and joik-tradition and also a member of Sámi fusion band Solju.

VILDÁ

Facebook
Instagram

Spotify: Vildaluodda - Wildprint (2019, Bafe’s Factory)

Youtube: Goaskinviellja, Mari Boine acoustic cover 11/2018
Youtube: Mäkrävaaran äijö / The Old Man Of Mäkrä Hill (2019)

Youtube: Vildaluodda - Wildprint (2019)
Finnish Broadcasting Company: VILDÁ live at WOMEX Opening 2019 (starts at 03:40)

Reviews and radio plays on Bafe’s Factory site

I